Mufloni CCCCC IPA

”Yuck, it’s like drinking Sahara!” veisteli perinteisen brittialen vannoutunut fani maisteltuaan Mufloni CCCCC IPAa vuosia sitten. Jenkkityyli ja katkerotykitys ei uponnut lontoolaisystävälleni ollenkaan. Mutta muille taisi upota: olut palkittiin samana vuonna 2011 parhaana kotimaisena hanaoluena sarjassaan. Parin vuoden päästä se saatiin myös pullona Alkon valikoimiin ja alkutahdit olivat musertavan hyviä sielläkin.

Matkan varrella pakki on kuitenkin vähän reistannut: laatu on vaihdellut valitettavan paljon. Samalla IPA-valikoima on räjähtänyt käsiin, 100 EBUa ei enää ”tunnu missään” ja vaihtoehtoja on kuin Gretzkyllä syöttöpisteitä. CCCCC:tä on kuitenkin tullut ostettua tasaisin väliajoin ja uuden erän testaaminen on muistuttanut lähinnä Indiana Jonesin seikkailuja. Kädet täristen avataan arkkua ja katsotaan löytyykö kultaa vai intiaaniansoja.

CCCCC
Mutta avot: tällä kertaa ollaan taas aarteiden äärellä: erämerkintä on 12/16 260 ja lasiin kaatuessaan vaaleankeltaista vaahtoa puskee miellyttävästi. Väri on tuttua punertavan oranssista hehkua. Tuoksu tarjoaa tiheää greippisyyttä, metsäistä pihkaa ja makeaa yleisfiilistä.

Suutuntuma on tällä kertaa keskivahvaa, joskin hiilihapot jäävät hitusen kevyiksi. Mallaspohja on totutun tymäkkä. Maussa on tuttua havua, greippiä, pihkaa ja lakritsia. Nielaistessa hedelmäisyys nousee esiin. Aromihumalapuoli on siis kohdillaan tarjoten syvän ja tasapainoisen makuelämyksen – katkerotykitys iskee vahvuudellaan vasta sopivasti jälkijunassa. Jälkimaku on katkeran lomassa hedelmäisen makea ja jopa hitusen karamellisen tahmea.

Uusimman erän perusteella CCCCC on hyvässä kuosissa. Se lämmittää mieltä. Hän on tehnyt comebackin. Torilla tavataan.

4-/5

Tags: , ,

Vastaa